new_4 (138K)

New York.

New York on yksi maailman neljästä maailmankaupungista Lontoon, Pariisin ja Tokion ohella. New York on yksi maailman tärkeimmistä kulttuuri- ja talouskeskuksista. Se on YK:n ja monien muiden kansainvälisten järjestöjen kotipaikka. Se on myös Yhdysvaltojen runsasväkisin ja tiheiten asuttu kaupunki. Kaupunki sijaitsee 22,7 miljoonan asukkaan kokoisen New Yorkin metrolipolialueen sydämessä ja se on eräs maailman suurimmista urbaaneista keskittymistä. New Yorkin metrolipolialueeseen kuuluu alueita myös New Jerseyn ja Connecticutin osavaltioiden puolelta sekä Long Islandilla sijaitseva Nassau-Suffolk, jota pidetään joissakin laskelmissa itsenäisenä miljoonakaupunkina. New Yorkiä kutsutaan yleisesti New York Cityksi erottamaan se New Yorkin osavaltiosta. New Yorkissä vierailee vuosittain noin 50 miljoonaa turistia. New Yorkissa on lukuisia maailmankuuluja paikkoja: esimerkiksi Times Square, Cental Park, Wall Street ja Manhattanin Chinatown. Times Squarea kutsutaan "maailman kohtauspaikaksi", Central Park on Yhdysvaltojen suosituin puisto, New York Stock Exhange on pörssiarvoltaan maailman suurin pörssi ja Chinatown on länsimaiden suurin kiinalaisyhteisö.

Tausta:

New Yorkin perustivat Manhattanin saaren eteläosaan hollantilaiset uudisasukkaat nimellä Nieuw Amsterdam 1626. Vuonna 1664 Englannin laivat valtasivat kaupungin ilman taistelua ja se nimettiin Yorkin herttuan mukaan New Yorkiksi. Kaupungin historian synkin hetki koettiin syyskuun 11 päivä vuonna 2001, jolloin terroristihyökkäyksessä World Trade Centerin kaksoistorneihin kuoli lähes 3000 ihmistä. Kaupunki sijaitsee Yhdysvaltojen koillisrannikolla Hudsonjoen suulla. Kaupunki on pääosin rakennettu kolmelle saarelle, joita ovat Manhattan, Staten Island ja läntinen Long Island . Kaupungin kokonaispinta-ala on 1214,4 neliökilometriä. New York on jaettu viiteen hallintoalueseen, joita ovat:
Manhattan, 1 620 867 asukasta. Manhattan on tiheiten asuttu kaupunginosa.
Bronx, 1 373 659 asukasta. Kaupungin pohjoisosa.
Brooklyn, 2 528 0501 373 659 asukasta. Kaupungin väkirikkain kaupunginosa.
Queens, 2 270 338 asukasta. Pinta-alaltaan suurin kaupunginosa.
Staten Island, 481 613 asukasta.

Tilastotietoa New York Citystä
Asukasluku: 8.213,839
Väestönkasvu 1990-2000: +9.4%
Akateeminen arvosana: 27%
Valkoiset: 35%
Tummat: 28%
Latinalaissyntyiset: 27%
Aasialaiset: 10%

Klikkaa kuvaa hiirellä nähdäksesi suurennetun kuvan.